lauantai 31. joulukuuta 2016

VUOSI 2016

Vuosi alkaa olla pulkassa eikä mun koneen netti toimi vieläkään! Tää vuosi on kuitenkin sisältänyt kaikkia mahdollisia tunteita. Oon itkenyt ja nauranut, ihastunut ja vihastunut ja kokenut vaikka mitä. Oon tavannut ihania uusia ihmisiä ja löytänyt tosi tärkeitä ihmisiä mun elämään, joita ei ollut vuosi sitten. Aina ei ole ollut helppoa, mutta en vaihtaisi mitään pois. Oon oppinut paljon uusia asioita ja kehittämyt taas kerran itseäni ihmisenä. Tosi paljon on kuitenkin sattunut ja tapahtunut kaikenlaista!


Päällimmäisenä on jäänyt mieleen, että viime vuonna tähän aikaan asuin vielä Eirassa. Uudenvuoden vaihteen vietin kuumeessa ja söin sipsejä. Kerkesin kuitenkin muuttamaan tänä vuonna kaksi kertaa ja muutin ekaa kertaa elämässä ihan omaan yksiöön. Eirassa oli kimppakämppä. Ensimmäisen kerran muutin maaliskuussa Ullanlinnaa ja syksyllä tähän Töölöön. Mulla oli kamala kämppäkriisi kun sain tietää ,että mua oli kusetettu vuokrasopparissa. Mulle annettiin kuukausi aikaa etsiä uusi kämppä jonkun tyhmän remontin takia. Ajattelin, että en ikinä löydä hyvää siinä ajassa, mutta löysin paremman. Nyt oon kerennyt asuu tässä varmaan joku kolme tai neljä kuukautta. En vaihtaisi mistään hinnasta enää siihen Ullanlinan kopperoon, vaikka alue onkin ihanaa. Kolmessa eri kömpässä oon kuitenkin kerennyt asua tänä vuonna!


Mun keväällä ei tainnut muistaakseni tapahtua mitään muuta kovin suurta muuttoa lukuun ottaen. Suoraan sanoen en ihan hirveästi muista enää keväästä mitään kun siitä on kuitenkin jo aika pitkä aika. Kävin kuitenkin aika paljon ulkona vielä silloin ja samalla myös tietysti salilla. En oikein muista millaisia mun ulkonakäymiset edes oli, mutta aika paljon löytyi siihen viittaavia kuvia tietsikalta.. Kuvista huomasin myös, että lihoin kesällä vähän, mutta onneksi nyt olen taas paremmassa kunnossa. Voisin melkein sanoa, että kesä oli massakausi! :D  Oon nimittäin  nyt on alkanut tosi hyvin huomaamaan tulokset treenin suhteen ihan eri leveleillä ja oon tosi tyytyväinen siihen. Kokoajan oon kehittynyt, mutta nyt pikkuhiljaa voi nostaa leveliä uusia tavoitteita kohti. Ehkä tästä pääsette lukemaan ensivuonna sitten enemmän täällä kun haluan panostaa siihen blogissa.





Kesällä mulla oli myös loma ja se oli ihana! Otin myös aika paljon aurinkoa ja olin ihanan ruskea. Kävin aina Eirassa ja raksamiehet kuolasovat mua katolta. Mulla oli aika kivat biksut. Muuten kesä meni aika paljon myös töissä. Vietin juhannuksenkin Espoossa kun en kauemmaksi kerennyt lähteä. Kuitenkin oli ihan kivaa!



Sitten syksyllä mulla alkoi koulu! Aloin opiskelemaan kosmetologiksi. Tällä hetkellä oon tyytyväinen mun valintaan, vaikka opiskelupaikka tulikin aika yllättäen. En edes käynyt missään pääsykokeissa. Koulu kuitenkin toi uutta sisältöä ja samalla uusia ihmisiä elämään. Se on myös antanut suuntaa mun elämälle ja tulevaisuuden suunnitelmille.



Loppuvuodesta voisi sanoa, että se oli välillä henkisesti aika tapahtumarikas. Olin tosi paljon töissä, koulussa ja harjoittelussa. Yhdessä vaihteessa alkoi jo tuntumaan, että mihin oon menossa, mutta sitten alkoi loma ja nyt mulla on aika varma fiilis! Mulla oli ihana joulu ja toivottavasti yhtä tänään yhtä ihana uusivuosi. Jätän iloisena 2016 vuoden taakse. Siihen on mahtunut kaikenlaista, mutta nyt on hyvä aika sanoa heippa. Oon super innoissani tulevasta vuodesta 2017 ja haluan uskoa, että silloin tapahtuu paljon hyviä asioita. Vaatimattomasti toivon onnellisuutta, terveyttä ja rakkautta. Oon huomannut tänä vuonna kuinka tärkeä merkitys niillä on elämässä. On mulla muitakin suunnitelmia ensivuodelle, mutta niistä vähän myöhemmin lisää. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta mulla on hyvä fiilis uudesta vuodesta. Tähän vuoteen verrattuna, toivoisin kuitenkin, että mulla olisi enemmän aikaa matkustella. Ja olisipa ihanaa, jos löytäisin myös matkakumppanin siihen! Ikinä ei voi kuitenkaan tietää mitä tapahtuu ja täytyy mennä päivä kerrallaan. Kaikki kuitenkin varmasti menee niinkun niiden pitää. HYVÄÄ UUTTAVUOTTA KAMUT!! 👱🏼‍♀️🍾😎🍭💞

tiistai 27. joulukuuta 2016

KÄMPPII JA FERRAREITA

Joulu meni niin nopeasti loppujen lopuksi! Jollain tavalla vähän haikea olo, mutta on myös mukava palata pikkuhiljaa arjen kimppuun. Huomenna mulla on vielä vapaa ja saan nukkua niin pitkää kun haluan! 😍 Olin tänään vähän väsynyt, koska jouduin heräämään niin aikaisin. Tänään tosiaan tulin porukoilta pois ja isi toi mut. Samalla nimittäin tuli mukana tosi paljon uusia ihania juttuja kämppään, joita sain joululahjaksi! Nyt täällä on ihana tunnelma ja voisin vaan olla koko ajan täällä. Esittelen teille vähän myöhemmin, koska mulla on vielä pienesti järjestelyt kesken.



Huolimatta siitä, että olin super väsynyt, niin käytiin drinksuilla Kämpin baarissa. Mun drinksu oli kyllä coca cola zero, koska menin sen jälkeen salille. Tykkään hirmusesti tuosta Kämpistä. Se on viihtyisä ja sopivan kodikas ja hyvä palvelu. Täytyy mennä pian uudestaan taas!



Sitten vielä eksyin vahingossa Ferrarin rattiin... En kyllä ajanut! Joskus sitten mulla on itselläni ehkä tuollainen. Tykkään kyllä myös Lamborghinista.


Yritän huomenna palata teille paremmilla postauksilla! Oon menossa sillon aleshoppailee, mutta mulla on muitakin juttuja ainakin tällä hetkellä mielessä. :) PUSI!

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

SIELUNKUMPPANI?

Mä oon miettinyt tässä viime aikoina vähän kaikenlaista ihmissuhdejuttua. Kun tuli joulu, niin olin sinkku. Tällä kertaa mua vähän ärsytti se aluksi, mutta sitten ei kuitenkaan. Siihen oli vähän syitä... Virallisesti sinkku oon kuitenkin ollut aika pitkää. Syy ei kuitenkaan ole se, että esim. ei olisi ketään tarjolla. Mua ärsyttää ihan sikana, jos joku sanoo esimerkiksi, että "Siinähän olisi sulle hyvä poikaystävä." "Ota siitä mies." tai vastaavaa. Kyllä mä itse tiedän millon oon ihastunut ja millon en. Ja jos se on joku perusjannu, joka on kaikin puolin täydellinen poikaystävä ja vielä kunnollinen, niin ei kiinnosta. Ihmisellä on luonnollinen tarve seurustella ja etsiä kumppania. Mä en kuitenkaan oo  mikään seurustelemisen ilosta seurustelija. Jos olisin sellainen, niin olisin varmaan koko ajan jonkinlaisessa parisuhteessa. En kuitenkaan jaksa katsoa ketään sellaista ihan ok -tyyppiä. Ja sillä ihan ok -tyypillä oikeesti voi olla melkein kaikki kunnossa taloudesta ulkonäköön tai mihin tahansa. Yhdessä vaihteessa olin varma, että haluan jonkun rikkaan miehen. Mutta jos se olisi mun ainoa vaatimus, niin olisin jo rikkaissa naimisissa.


Tiedän myös sen tunteen, jos joku oikeesti sytyttää. En ihastu kovin helposti. Oon enemmän sellainen, että ihastun kunnolla kuin, että ihastuisin useasti ja vähän. Luin jotain juttuja netistä ja jostain pomppasi esiin sana "sielunkumppani". Tiesin mitä se tarkoittaa, mutta laitoin silti Googleen ja sieltä tuli vaikka millaisia määritelmiä! Kannattaa kokeilla, jos kiinnostaa tutkia. Mun on nimittäin pakko sanoa, että tunnistin niistä kyllä aika paljon. Luulen, että oon saattanut kohdata jonkinlaisen sielunkumppanin tai ehkä kaksi (en ole varma toisesta). Mutta ei enempää eikä siitä nyt sen enempää. Mutta tää on se juttu!! En nimittäin ehkä etsi niinkään normaalia parisuhdetta vaan etsin mielummin tuollaista sielunkumppania. Tottakai haluisin seurustella, mutta jos sitä ei ole, niin olen mielummin omassa seurassani. Haluan mielummin kehittää itseäni ja tehdä juttuja joista tykkään. Olisipa ikävää jakaa jutut jonkun sellaisen kanssa kellä on ihan erilaiset kiinnostuksen kohteet. Ja oon myös huomannut, että mulla on tosi tärkeää, että mies inspiroi mua jollain tavalla. Se voi tapahtua tiedostamattomasti tai tietoisesti, mutta kuitenkin. En tiedä luokittelenko itseäni ihan normaaliksi, mutta sen takia tämä sielunkumppanin etsiminen on välillä vähän vaikeaa, koska sekään ei voi olla millään tavalla normaali. 😁 En oikeestaan jaksaisi katsoa ketään ihan normaalia, kun itsekin olen vähän omalaatuinen. 👽 Oon kuitenkin onneksi vielä suhteellisen nuori ja mitä tahansa voi tapahtua elämässä. Välillä ajattelen, että olenko edes valmis kunnon parisuhteeseen. Miellään kuitenkin esimerkiksi asuisin jonkun kanssa, joten uskon, että oon valmis sitten kun se oikea kävelee vastaan. Ja se kävelee vastaan silloin kun oon oikeesti valmis! Sitä odotellessa! 😍❤️👸🏼 Kyllä se jostain vielä pöllähtää!





RAUHALLINEN MIELI

Vaikka mä en ihan hirmuisesti kerennyt fiilistemään joulua etukäteen, niin mun mielestä mulla on kyllä ollut tosi kiva ja rauhoittava joulu. En oo oikeestaan tehnyt mitään erityistä. Oon käynyt sukulaisilla, syönyt parit ähkyt ja katsonut varmaan melkein koko tuotantokauden Solsidania ja samalla syönyt tillisipsejä. Sitten tietysti eilen paketteja avatessa täytyi katsoa samalla Samu Sirkan joulutervehdystä, josta mun lemppari on Tiku&Taku. Ensijouluksi täytyy hommata Tiku&Taku joulukoriste kuuseen. Ne on kyllä ihan mun lempparihahmoja muutenkin Disneyltä. ❤️ Mulla oli pienenä sellaiset pikku-ukot, joilla leikin aina nukkekodissa. Se oli niin kivaa! Sitten otin yhden glögiskumppalasin eilen äidillä tervetuliaismaljaksi, mutta en muuta. Mun mielestä jouluun ei oikein kuulu alkoholi. Ymmärrän, että ihmiset tykkää ottaa vaikka punkkua ruokajuomaksi, mutta mä oon juonut senkin edestä Julmustia.

Joskus on kyllä ihan hyvä vaan olla ja chillata. Mulla oli nimittäin lomalle lähtiessäni ihan sikana kaikkia juttuja päässä. Ja oikeestaan koko syksy on ollut välillä vähän sellaista sotkua. Kun tulin tänne porukoille, niin mulla oli vielä kaikki arjen ajatukset ja muut sopat mielessä. En olisi ikinä uskonut, mutta jotenkin mun mieli selkeytyi tosi paljon tässä jouluna. Oon unohtanut turhat stressit ja muutenkin ajatettelen tietyistä henkilökohtaisista asioista ihan toisenlailla. Oon löytänyt uusia näkökulmia asioille. Tästä on tosi hyvä lähteä valmistautumaan uudelle vuodelle. Toivottavasti vaan tässä viimeisellä viikolla ei tule mitään hirmuista draamaa kun palaan Helsinkiin. Nyt nimittäin tuntuu, että pää on ihan siivottu ja uudet kujeet saa odottaa. Ensivuonna aion kuunnella omaa ääntä ja tehdä juttuja sen perusteella. En halua negatiivisuutta mun elämään enkä aio ottaa niitä ihmisiä mukaan, jotka ovat aiheuttaneet mulle toistuvasti pahaa mieltä. Haluan olla niiden ihmisten seurassa, joiden kanssa olen onnellinen ja saan nauraa. Aion keskittyä kaikkeen positiivisiin ja kivoihin juttuihin. Lisäksi haluan tavata kiiinnostavia ihmisiä ja ottaa vastaan uusia tuulia. Tällä hetkellä mulla on tosi hyvä asenne tästä kaikesta ja toivottavasti se nyt kestää!


lauantai 24. joulukuuta 2016

ILOISTA JOULUAATTOA!

Iloista ja rauhallista jouluaattoa kaikille! ❤️❤️❤️ Käytiin syömässä just sukulaisilla joulupöperöt isin kanssa ja nyt sitten olen tässä äitillä, johon tulee myös sukulaisia. Mulle oli kuusen alla myös joulupaketteja! 🎁🎄 Tiesin,että oon ollut kiltti, joten ei ihme, että joulupukki muistaa!


En tehnyt tänä vuonna joulukortteja kellekkään, mutta ensivuodeksi voisin tehdä alla olevasta kuvasta! 😂 Haha! Oli pakko jakaa tänne ja muistoksi itselleni kun on niin hauska. On siis otettu snapchatilla. :D Muut kuitenkin laittaa kuvia omista lapsista ja tuskin mullakaan ensjouluna on omaa vauvaa. Hihi! Toi voisi siis olla aika kiva. Eikö ookkin söpö Hanna-tonttuvauva? 


perjantai 23. joulukuuta 2016

HUOMENNA JOULUAATTO!

Iltaa! Huomenna on jouluaatto eikä kyllä yhtään tunnu siltä. Rakastan joulua, mutta en oo tänä vuonna kerennyt yhtään fiilistelemään sitä samalla tavalla kuin yleensä. Jotenkin on ollut niin paljon töitä ja koulua sekä henkilökohtaisia asioita mielen päällä ettei vaan yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Mun mielestä  nimittäin se fiilistely on melkein just yks paras kohta joulusta. Rakastan kun kaikkialla on niin kivan näköistä ja paljon kauniita valoja. Jouluaattokin on ihana, mutta ei sitä tietenkään voi verrata lapsuuden jouluihin ja siihen kun uskoi joulupukkiin. ❤️ Lapsena inhosin sitä odottamista! :D Olisin halunnut joulun heti.



Mä oikeestaan oon vasta nyt loman alettua kerennyt ajattelemaan kunnolla joulua. Käytiin toissapäivänä äitin, siskon ja kummin kanssa Tuomaan joulumarkkinoilla ja samalla muutenkin vähän fiilisteliin jouluvaloja sun muita joulujuttuja. Sitten eilen äitin  kanssa juotiin glögiä ja laitettiin joulukuusi. Nyt oon isillä ja täälläkin on tosi kiva joulukuusi ja muutenkin laitettu jouluiseksi. Söin jo kinkkua ja oli tarkoitus mennä syömään tänään jouluruoka johonkin, mutta mentiinkin kiinalaiseen. 😄 Hups!




Silti ei vaan ihan tunnu, että ollaan noin lähellä joulua. Toisaaltaan en tiedä tarvitseeko sen edes tuntua.. Ollaan menossa huomennna käymään sukulaisilla ja kaikkia muita perus joulujuttuja. Voisin yrittää katsoa illalla jonkun jouluelokuvan alusta loppuun, jos jaksan keskittyä. Katsoin tänään Yksin Kotona ja mulle tuli sellainen fiilis, että haluisin viettää jonkun joulun esim. Jenkeissä tai jossain muualla sellaisessa paikassa jossa vietetään kunnolla joulua ja on oikein paljon valoja. Suomalaiset ovat välillä vähän vaatimattomia tässäkin asiassa.  Huolimatta siitä, että Suomen joulu on myös ihana.


Yllä oleva kuva taitaa olla viime jouluaaltolta vai sitä edelliseltä.. Onko teille tullut jo kunnon joulufiilis? Vietättekö joulun Suomessa vai ulkomaillla? Ja mitä olette toivoneet lahjaksi? Jos mä saisin päättää ihan mitä vaan tänä vuonna, niin se liittyisi ihan johonkin muihin asioihin kun materiaaliin. <3 Mutta tiedän, että olen saamassa myös ihan kivoja materiaalijuttuja ja ehkä vielä jotain yllätyksiä! :)

Ihanaa joulua kaikille! <3

tiistai 20. joulukuuta 2016

LOMA TARPEESEEN!

Moi kaikki!! Mulla on kyllä tänään ollut niin hassu päivä, että ei mitään rajaa! Heräsin aamulla vähän myöhempää mitä olin laitttanut kellon soimaan. Mun oli lähdettävä aamulla ostamaan mun uuteen Iphoneen kuoret ja suojalasin keskustasta. Ajattelin myös samalla käydä kysymässä siitä mun netistä kun se ei toimi. Mulla oli visio päässä ostaa H&M:ltä marmorikuoret, koska olin nähnyt niitä siellä edellisenä päivänä. Menin sitten sinne H&M:lle ja huomasin, että ne ei ollutkaan Iphone 6:seen vaan Samsung 6s! Sitten yksinkertaisesti täytyi ostaa toiset. Päädyin sellaisiin ihan söpöihin vähän kimaltaviin pinkkeihin, jotka sopii aika hyvin mun ruusukultaisen puhelimen kanssa yhteen... Sitten kun menin siihen kassalle,  niin joku mummo ohitti mut vaan siinä! Meinasin ensiksi sanoa siitä, mutta kelasin, että pitää ajatella joulumielellä. Mulla nimittäin oli muutenkin vähän kiire, koska mun piti keretä käydä treenillä ennen töitä joka alkoi yhdeltä. Juoksin sitten ostamaan vielä Forumin alakerrasta sellaisen panssarilasin tuohon ja sitten menin kaupan kautta bussiin. Siinä kaupassa muistin, että olin unohtanut ottaa mun treenisuunnitelman mukaan enkä muistanut sitä ulkoa. Sitten sain päähän ostaa jonkun "Din träningsbibel" -lehden, josta ei kyllä ollut sitten mitään hyötyä salille! Siinä oli koko lehti täynnä jotain sellaisia liikkeitä mitä voi tehdä kotona ja ilman painoja.... Oli aika hölmö ostos, mutta ehkä se tulee nyt lomalla tarpeeseen kun ei pääse välttämättä niin paljon salille. Ihan hyvät olkapäätreenit kyllä sain tehtyä. Tosin liikkeet piti tehdä vähän kiiremmällä kuin normaalisti. Onneksi kuitenkin olkapäät on yksi mun lemppariliikkeistä! 

Sitten alkoi työt ja tuntui, että ne kesti ikuisuuden. Yleensä mulla ei oo tommoista tunnetta, mutta tänään oli. Älysin myös, että olin unohtanut kokonaan mennä sinne Elisalle kysymään siitä mun netistä... Sitten vielä töissä kuulin, että kaikki on kipeänä. Kaikkeja tauteja on niin paljon liikkeellä! Mullekin tietysti tuli heti paha olo ja maha kipeäksi. En tiedä oliko se sitten kuviteltua vai oikeaa. Nyt on vähän helpottanut ehkä, jos en ajattele asiaa niin paljon. Mulle tuli nimittäin ihan sika iso ärsytys keskellä päivää vielä yhden henkilökohtaisen jutun takia! Ei voi muuta sanoa kun, että on kyllä niin ihme tyyppejä olemassa, että en ymmärrä! Tuntui, että en selviä hengissä koko päivästä!


Mutta nyt vihdoinkin sain työt loppumaan ja mulla alkoi loma!!! En voisi olla enemmän innoissani! Ja oon niin loman tarpeessa, varsinkin tämän päivän jälkeen! Lähden muutenkin pois kokonaan stadista, niin on ehkä helpompi unohtaa arki täällä. Ihanaa! <3 Tänään taisi alkaa myös aika monella muulla myös loma. Hyvää lomaa siis kaikille teille! <3



ps. Sain selvitettyä mun kuvansiirto-ongelman, vaikka tuntui, että hermot meni. Onneksi oon oppinut nykyään taistelemaan vähän enemmän tämän tietotekniikan kanssa. 


MITEN SAAN SIIRRETTYÄ IPHONESTA KUVAT BLOGGERIIN?

Hittoo.. Nyt tarviin nopeesti apua ja oon ylikiitollinen, jos joku ihana voi auttaa mua. <3 Mutta miten ihmeessä Iphonesta saa siirrettyä kuvia suoraan bloggeriin? Oon ihan varma, että täällä on palvelimen käyttäjiä, jotka käyttää Iphonella. Kun painan siitä kohdasta mistä yleensä siirretään kuvia, niin puhelin ei anna sitä "siirrä" ja "valitse tiedostot". Ja nyt siis tarkoitan sitä niin, että ei käytetä ollenkaan tietokonetta siinä apuna. Oon superkiitollinen jos joku auttaisi tai tietäis asiasta jotain. <3 Yhyy, alan kohta itkemään jos ei onnistu... :D


Kiitos kiitos ja kiitos, jos joku osaa auttaa!

maanantai 19. joulukuuta 2016

UUSI PUHELIN!

Moi! Ja superkivaa viikkoa teille! Uskon, että tästä viikosta oikeasti tulee hyvä, koska tällä viikolla on myös joulu! :) Joulu on ehdottomasti yksi mun lempivuodenajoista ja se on kiva piristys keskellä tummaa talvea. Harmi vaan, että en oo kerennyt fiilistelemään tätä joulua niin paljon, koska on ollut niin paljon töitä ja koulua sekä harjoittelua. Nyt kuitenkin enää huominen päivä töitä ja koulua ja sen jälkeen pääsen lomalle! Kuinka ihanaa. <3 Ja vielä palkallista lomaa. Kävin tänään ostamassa aamupäivällä viimeiset joululahjat ja samalla myös ostin lahjan itselleni! Mun Honor 6 -luuri on alkanut toimimaan vähän huonosti viime aikoina. Esimerkiksi kamera on jotenkin sumentunut. Se on ollut nyt mulla noin kaksi vuotta, joten se taitaa olla aikalailla puhelimen ikä nykyään. Se myyjä oikein sanoi siellä liikkeessä, että ne puhelimet on tehnyt niin, että ne alkaa huononemaan väkisin kahden vuoden päästä, että ihmisten pitää ostaa uusi... Menin kuitenkin tänään Giganttiin ja mukaan lähti Iphone 6S ruusukullalla. <3 Oon niin tyytyväinen mun ostokseen ja tän syksyn tapahtumien perusteella oon enemmän kuin ansainnut sen. Käyn ostamassa tuohon vielä jotkut kivat kuoret ja suojan. Olisi hirveää, jos se nyt hajoaisi samantien. Ihana piristys päivään ja samalla pystyy vähän karsimaan turhia ihmisiä yhteistiedoista. Puhelin on aina jollain tavalla sellaisen uuden ajan jakson alku. Ainakin niin haluan ajatella. :) Mulla on nyt ihan sikana kivoja juttuja päässä. Pusi ja kuulemiin! <3


Mikä puhelin teillä on tai mikä teidän mielestä on paras? Aika monella myös varmasti on sama puhelin. Mitä olette tykännyt? :)

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

KOLMAS KERTA TODEN SANOO!

Heipähei kaikille pitkästä aikaan! Perustin vähän aikaa sitten sen uuden toisen blogin, mutta en nyt tiedä tuliko siitä mitään. Mun elämässä oli käymässä sellainen myllerrys, että en vaan osannut kirjoitella mitään. On ollut hyviä ja huonoja hetkiä, nauruja ja kyyneleitä. On se vieläkin vähän meneillä, mutta oon nyt päättänyt jatkaa elämässä eteenpäin. Ja sen takia ehkä palasin nyt tänne kirjoittamaan. En ilennyt enää mennä takaisin siihen vanhimpaa kun kerran lähdin pois. Aukaisin kuitenkin samalla osoitteella uuden. Yritän taiteilla jonkun sivun siitä vanhasta tai jotain, että ne tekstit olisivat vielä luettavana. Nyt tosiaan kirjoitan puhelimella, koska mun tietsikan netissä on ollut jotain häikkää pari päivää. En siis ole päässyt nyt muokkailemaan kunnolla mitään ulkoasujakaan tai muuta. Täytyy viedä Elisan liikkeeseen huomenna.

Syy miksi palasin, niin mulla on ihan sikana asiaa. En oikeestaan tiedä haluanko niitä edes kaikille jakaa, mutta pidän jostain syystä tästä kirjoittamisesta. Välillä voi tulla pidempiä taukoja ja välillä lyhyempiä. Kirjoitan fiiliksen pohjalta. Ihan sama lukeeko tätä edes kukaan. Ei tämän tarkoitus ole olla mikään Suomen suosituin blogi ja jos joku näkee jotain huonoa, niin ei tarvitse avata koko sivua. En varmastikaan ole kaikista jutuista samaa mieltä kaikkien kanssa ja hyvä niin.

Nyt mulla on sydämmen päällä tosi paljon kaikkea. En ehkä uskalla kertoa niistä ihan tässä ekassa postauksessa vielä vaikka mieli tekisi. Uskon, että mun juttuihin pystyy jonkun verran samaistumaan. Tällä hetkellä mun fiilikset on vähän haikeat, mutta toisaaltaan vapautuneet. Ja se vapautunut on ehkä se juttu mikä sai mun taas tänne palaamaan. Haluun kertoa tästäkin erillisen jutun. Nimittäin ikinä ei saisi olla niin, että lopettaisi jonkun jutun josta pitää jonkun toisen takia. Ja yksi syy tähän mun blogihiljaisuuteen onkin toinen ihminen. Ja tietysti sitten on ne ihan luonnollisetkin jutut, kuten kiire tai ettei keksi mitään kirjoittamista.

Mä ajattelen niin, että kun me eletään tässä elämässä, niin kaikilla on tarkoituksensa (oon sanonut ainakin tuhat kertaa). Välillä jotkut jutut sattuu enemmän kuin toiset, mutta niistä oppii ja ne tekee seuraavasta vielä paremman. Näin yritän ajatella, vaikka ei aina itsestäkään tunnu siltä. Mulla on tällä hetkellä tunnemyrsky päässä ja voisin varmaan kirjoitella loputtomiin. Parempi kuitenkin vähän hillitä itseäni, että jaksatte lukea. Kerron enemmän sitten toisissa postauksissa. Haluan nyt ennen kaikkea tämän jutun taas käyntiin ja tällä hetkellä on oikeestaan aika varma olo tästä. Toivottavasti vaan saisin nyt pian tuon netin toimimaan, että pääsisin oikein kunnolla kirjoittelemaan. Hitto just mun tuuria, että kaikki paikat hajoaa silloin kun niitä eniten tarvitsee! Kaikki ei aina mene ihan niin rasvatusti, varsinkin kun on minä kyseessä.


PUSI!!! 💜💜💜